Nykytaidetta Tampereella

Tänään kaunis syksyinen sunnuntai houkutteli hieman ulkoilemaan, joten päätin lähteä pienelle galleriakierrokselle. Sellaista pitäisi harrastaa useamminkin, sillä taidegallerioissa on paljon hyviä puolia. Niihin voi piipahtaa ilmaiseksi melkein koska vain, myös tylsinä sunnuntaipäivinä, kun monet muut paikat tuppaavat olemaan kiinni. Lisäksi ne ovat helppo tapa altistua jollekin sellaiselle, mistä ei etukäteen tiedä yhtään mitään - ja itse olen alkanut viime aikoina entistä enemmän arvostaa tällaisia yllättäviä ja parhaimmillaan ravistelevia taidekokemuksia.

Tampereella on tällä hetkellä (18.10. asti) käynnissä nyt kuudetta kertaa järjestettävä Pirkanmaan Triennaali -tapahtuma, joka esittelee alueen ajankohtaista kuvataidetta kolmen vuoden välein. Gallerianäyttelyiden lisäksi tapahtumaan liittyy joitakin kaupunkitilassa olevia teoksia ja monenlaisia oheistapahtumia. Tänä vuonna Triennaalin teema on Ole kuin kotonasi. Teoksissa käsitellään kuulemma mm. yksinäisyyttä, syrjäytymistä, ihmissuhteita, muistoja, omaa lähiympäristöä, perhettä, identiteettiä ja globaaleja ympäristökysymyksiä. Eli oikeastaan vähän kaikkea, mitä taiteessa nyt yleensä käsitellään? Olen monesti ennenkin kokenut, että näin kovin laajat näyttelyiden teemat jäävät helposti hajanaisiksi, ja hieman sellainen fiilis tuli tälläkin kertaa. Se ei kuitenkaan juuri häirinnyt näyttelyistä nauttimista - pikemminkin oli mukavaa yhdellä kertaa nähdä näin monenlaisia kiehtovia ja ajatuksia herättäviä juttuja! Ehdin tänään tsekata vasta Taidekeskus Mältinrannan ja TR1-gallerian näyttelyt, joissa niissäkin oli pirkanmaalaisen nykytaiteilijan teoksia aina installaatioista ja videoista maalauksiin ja piirustuksiin. Tällaiset yhteisnäyttelyt ovat mielestäni sikäli mukavia, että niissä paitsi aiheiden ja tyylien, myös tekniikoiden kirjo on todella laajaa. Loputkin galleriat voisi kiertää läpi tässä joku päivä, nyt kun vauhtiin päästiin...

Täältä lisää tietoa Pirkanmaa Triennaalin näyttelyistä, mukana olevista taiteilijoista ja tapahtumapaikoista :)

Sei Shonagon: The Pillow Book

Jo pitkän aikaa olen etsinyt täydellistä iltalukemista: sellaista, joka ei herätä liikaa ajatuksia tai tunteita, vaan saa aikaan sopivan leppoisan mutta myös hieman tylsistyneen olotilan. Liian jännittävien tai mukaansatempaavien kirjojen lukeminen ennen nukkumaanmenoa ei sovi kaltaiselleni helposti innostuvalle ja hermostuvalle herkkikselle, joten usein olen päätynyt lueskelemaan iltamyöhällä jotain vähän kuivahkoa tietokirjaa tai sitten tuttuja ja turvallisia lempikirjoja uudelleen. Sellainen on kuitenkin vähän ankeaa, sillä tokihan utelias lukutoukka haluaa myös hieman laajentaa reviiriään. Nyt kävikin niin onnekkaasti, että jokseenkin täydellinen iltakirja on löytynyt! Aiemmin olen tykästynyt kovasti Mia Kankimäen kirjaan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (siitä lisää täällä), joka rakentui japanilaisen 900-1000-luvuilla eläneen hovinaisen Sei Shonagonin kirjallisuuden ympärille. Kun pari viikkoa sitten sattumalta bongasin kaupassa Sei Shonagonin kirjan The Pillow Book ("Tyynynaluskirja", ei valitettavasti suomennettu kokonaan, lukemani englanninkielinen käännös on Meredith McKinneyn käsialaa), se oli ostettava mukaan. Uteliaisuus vaivasi: voisinko olla pitämättä kirjasta, josta on kirjoitettu niin kauniisti? 

Kirja osoittautui juuri sellaiseksi, kuin olin Kankimäen tekstin pohjalta ajatellutkin: se on hämmentävä sekoitus kuolettavan tylsiä hovielämän kuvauksia, viittauksia ilmestymisaikanaan arvostettuun kirjallisuuteen, ja suorasukaisesti ilmaistuja mielipiteitä vähän kaikesta. Kirjan sympaattisinta ja hauskinta antia ovat erilaiset listat, joissa pinnallisuus ja syvällisyys kohtaavat varsin mielenkiintoisella tavalla:

"Things that create the appearance of deep emotion - The sound of your voice when you're constantly blowing your runny nose as you talk. Plucking your eyebrows."

"Worthless things - Someone who's both ugly and unpleasant."

"Things that are far yet near - Paradise. Relations between men and women."

"Things that just keep passing by - A boat with its sail up. People's age. Spring. Summer. Autumn. Winter."

Loputtoman tuntuiset kuvaukset hovielämästä ovat toki unettavia, mutta toisaalta Sei Shonagonin teksti (kuten edellä mainittu Kankimäen kirjakin) oli mielenkiintoinen kurkistus täysin vieraaseen ja kiehtovaan kulttuuriin. Onneksi apuna olivat myös kirjan kääntäjän perusteelliset selitykset niin aikakauden merkkihenkilöistä, titteleistä, käsitteistä kuin runousviittauksistakin, joihin asiasta tietämätön ei olisi muuten päässyt mitenkään sisälle. Hovielämän lisäksi Sei Shonagon kuvaa paljon myös luontoa, vuodenaikoja ja ylipäätään kaikkea kaunista ja viehättävää - ja ehkä juuri tämä kauneuden arvostus ja huomioiminen on se juttu, mikä itseäni viehätti eniten tässä kirjassa. Vanhaa kirjallisuutta lukiessa on toisinaan suorastaan huimaavaa huomata, miten samanlaista ihmisten tunne-elämä on loppujen lopuksi hyvin pitkään ollut kaikista kulttuuri- ja aikakausieroista huolimatta. 

Tässäpä siis mainio kirja teille, jotka kärsitte unettomuudesta ja kaipaatte palasen kauneutta ja historiaa iltoihinne :) 

Vielä ehtii: Tarujen kansat Ateneumissa

Käväisin eilen pitkästä aikaa Helsingissä ja ohjelmaan kuului luonnollisesti myös pientä kulttuuripuuhastelua, tällä kertaa hieman museoiden koluamista. Ateneumin Tarujen kansat -näyttely herätti uteliaisuuteni jo avautuessaan, ja hieman jo ehdin harmitella, etten ehdi käymään siellä, mutta ehdinpäs sittenkin - ja ehkä sinäkin ehdit, näyttely on nimittäin avoinna 27.9. asti. 

Kuten nimikin kertoo, näyttelyn aiheena ovat ennen kaikkea myytit ja tarinat Suomen ja Norjan kuvataiteessa. Esillä on 1800- ja 1900-lukujen vaihteen muutamien keskeisten suomalaisten ja norjalaisten taiteilijoiden, kuten suomalaisten Akseli Gallen-Kallelan ja Hugo Simbergin sekä norjalaisten Edvard Munchin ja Theodor Kittelsenin maalauksia ja piirustuksia. Taiteilijat halusivat irtaantua kaupunkilaisesta korkeakulttuurista ja hakivat innoitusta pitkiltä maaseutumatkoilta ja alkuperäisen kansanelämän ja taruston tutkimuksesta, mikä näkyy taiteessa mielikuvituksellisina ja myyttisinä aiheina. Myös pohjoisen luonnon ja ihmisen mielentilan toisiinsa sulautuminen nostetaan esille yhdeksi näyttelyn teemoista - tai oikeastaan luonto on vahvasti läsnä kaikissa teoksissa, onhan eläimillä ja luonnonilmiöillä tärkeä rooli monissa myyteissä ja saduissa, joita maalaukset kuvaavat. 

Näyttelyssä oli mukana (ei mitenkään yllättävästi) monille tuttuja Gallen-Kallelan Kalevala-aiheisia kuvia ja Hugo Simbergin luurankoja ja muita myyttisiä hahmoja, jotka toki ovat hienoja nekin, mutta tällä kertaa kiinnostuin kuitenkin erityisesti itselleni vieraammista norjalaisista taiteilijoista. Erityisesti nämä Theodor Kittelsenin synkeän tunnelmalliset ja satumaiset näkymät miellyttivät kovasti silmääni ja sieluani (olenhan aina tuntenut jonkinsorttista vetoa synkähköön ja melankoliseen mielenmaisemaan). 

Jos satuaiheita ja symboliikkaa pursuileva maalaustaide kiinnostelee, suosittelen lämpimästi tutustumaan näyttelyyn! :)