Tampereen taidemuseossa: Vuoden nuori taiteilija 2016

Taannoisella Tampereen taidemuseokierroksella kävimme katsomassa Vuoden nuoren taiteilijan Reima Nevalaisen näyttelyn. 1984 syntynyt Nevalainen on Porvoossa asuva ja työskentelevä taiteilija, jonka teoksia on nähty yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja Japanissa vuodesta 2005 asti. Hänen maalauksensa ovat kollaasimaisia teoksia, joissa vaikuttaisi olevan monenlaisia päällekkäisiä ja limittäisiä elementteRjä. Piirtäminen on Nevalaiselle tärkeä kuvan luomisen tapa, mikä näkyy myös maalauksissa kiinnostavalla tavalla. Teosten keskiössä on ihminen: "elämän kolhima, ristiriitainen ja salaperäinen ihmishahmo, ehkä taiteilijan omakuva, joka tapauksessa ulkopuolisten voimien murjoma hahmo, jonka todellisuus näyttää olevan yhtä hyvin hänen sisällään kuin ulkopuolellaan" (lainaus taidemuseon nettisivuilta näyttelyn kuvauksesta). 

The Severed Haunt, 2014

Taidemuseon kaksi kerrosta vallannut näyttely koostuu yli 60 teoksesta, joista osa on käytännössä useamman teoksen kokonaisuuksia. Tärkeässä roolissa ovat Nevalaisen pitkällä Japanin-matkallaan vuosina 2011-2013 tekemät kuvat, mukaan lukien kiinnostava piirustus päivässä -kuvasarja. Itse asiassa nämä piirustukset kiehtoivat meikäläistä näyttelyssä eniten: niissä on sellaista hetkellisyyttä ja spontaania ilmaisua (tai ainakin vaikutelma siitä), mitä ei pidemmän tekoprosessin vaativissa maalauksissa kovin helposti näy. Itsekin olen useamman kerran harrastanut tuon tyyppisiä kuva päivässä -projekteja (olisikohan muuten taas aika aloittaa, kun näin kesällä olisi hyvin aikaakin...), jotka ovat tuntuneet suorastaan kirjalliselta päiväkirjalta. Tästä näkökulmasta toisten piirustusprojektien tutkailusta tuleekin melkein sellainen fiilis kuin lukisi toisen päiväkirjaa ja pääsisi ainakin jollain tasolla seuraamaan ajatusprosessia, ja se jos mikä on kiinnostavaa. 

Seer, 2015

Nevalaisen maalaukset ovat värimaailmaltaan melko pelkistettyjä ja tunnelmaltaan allekirjoittaneen silmiin hieman ahdistavia mutta toisaalta samaan aikaan myös tavallaan rauhoittavia. Ehkä rauhallinen vaikutelma tulee siitä, että kollaasitekniikasta huolimatta erityisesti kuvien ihmiselementeissä on varsin klassisia viboja - ehkäpä siis jotain, mikä tuntuu tutulta ja turvalliselta, jotain minkä tunnistaa. Näyttely oli mielestäni yhtenäinen ja miellyttävä kokemus, visuaalisesti kaunis mutta ei kovinkaan ajatuksia herättävä: vaikka pidin useimmista teoksista ja taiteilijan tyylistä,  en usko, että tämä on niitä näyttelyitä, jotka muistan elävästi vielä vuosien päästä. Harvassahan sellaiset toki ovat, ainakin jos näyttelyissä tulee vierailtua ahkerasti.

Supporting structure, 2014

Reima Nevalaisen näyttely siis Tampereen taidemuseossa nähtävillä 11.9. asti, hyvin ehtii siis vielä :)

Poimintoja Kiasmasta

Sattuipa niin, että viimeviikkoinen Helsingin reissuni ajoittui harvinaisen sateiselle päivälle: ei siis auttanut muu kuin pakoilla sadetta sisätiloissa - tulipahan kierrettyä pari taidemuseota melko hartaasti ja perusteellisesti. Ihan hyvä näin, sillä näyttelyt tarjosivat tälläkin kertaa monenlaista ihmeteltävää, fiilisteltävää ja ajateltavaa. 

Kiasmassa kiinnosti erityisesti brasilialaisen nykytaiteilija Erneston Neton näyttely, jonka veikeistä teoksista olen pitkin kevättä nähnyt kuvia ja kuullut hehkutusta. Neton (s. 1964) taiteessa näkyvät vaikutteet alkuperäiskansojen perinteistä. Hän on tehnyt yhteistyötä erityisesti Amazonin alueen alkuperäiskansoihin kuuluvan huni kuin -kansan kanssa ja on kiinnostunut heidän perinteistään, pyrkimyksestä onnellisuuteen ja harmoniaan sekä ajattoman luonnonviisauden hyödyntämiseen. Museon esitteen mukaan näyttely on Neton kannanotto alkuperäiskansojen oikeuksien ja perinteiden kunnioittamisen puolesta. Se sisältää teoksia vuosilta 2009-2016 ja on Neton ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa. Itse taidan olla taiteen kokijana enemmänkin fiilistelijä kuin merkitysten pohtija, ja Neton teoksissa riittikin fiilisteltävää: Kiasmassa esillä olevat teokset ovat pääasiassa isoja tilateoksia, joita ei tarvitse tyytyä vain katselemaan vaan joiden sisälle voi mennä istuskelemaan ja hengailemaan. Tällaisesta tykkään - ihanaa, että kerrankin kuvataidetta (tai onko tämä enää pelkästään kuvataidetta, kysynpä vaan?) pääsee kokemaan muillakin aisteilla kuin pelkästään katselemalla. 

Toinen kiinnostava tapaus Kiasmassa oli korealaisen Choi Jeong Hwan (s. 1961) näyttely, jonka keskeisenä elementtinä on teosten muovinen materiaali. Hänen taiteensa yhdistelee korealaista kuvaperinnettä ja globaalia kulutuskulttuuria. Teokset ovat arkisista kulutustavaroista, kuten muoviasioista ja leluista koostuvia tiloja, jotka sulkevat katsojan sisäänsä. Myös tässä näyttelyssä on mukana teos, jossa katsoja pääsee ihan fyysisesti sukeltamaan teoksen sisälle (eli keskelle hieman ahdistavaa muoviviidakkoa). Materialismin ja hillittömän tavarapaljouden kritiikki tuntuu olevan nykytaiteessa välillä kyllästyttävänkin usein läsnä, ja myös Choin krääsästä rakennetuista teoksista se tulee melko helposti mieleen. Ja aika tehokkaasti kieltämättä: muoviastioiden keskellä astellessa iski jopa minunlaiseeni materialistiin hienoinen ällötys ja turhautuminen.

Lisäksi Kiasmassa on vastikään avattu kokoelmanäyttely, jonka "teokset kääntävät huomion taiteen synnyttämään moniaistiseen elämykseen" (sitaatti museon esitteestä). Tästä näyttelystä jäi erityisesti mieleen Christian Skeelin ja Morten Skriverin teos nimeltä Babylon, joka sisältää 29 purkkeihin kätkettyä tuoksua, joita museokävijät pääsevät nuuhkimaan ja tunnistamaan. Erittäin kiinnostavaa, sillä muistan monesti aiemmin miettineeni, miten hienoa olisi, jos tuoksuja hyödynnettäisiin taiteessa enemmän. Muistan joskus vuosia sitten estetiikan kurssilla kuulleeni väitteen, että esteettiset elämykset olisivat välttämättä nimenomaan näkö- tai kuuloaistin välittämiä, mikä ei ainakaan minun intuitiollani kerta kaikkiaan pidä paikkaansa. Tuoksut menevät usein suoremmin tunteisiin kuin näköaistimukset, ja niiden älyllistäminen lienee vielä vaikeampaa kuin esimerkiksi perinteisen kuvataiteen. Minulle taide on raakoja elämyksiä ja kokemuksia, jotka koskettavat ennen tietoisen ajattelun väliintuloa, ja tähän tuoksut mielestäni sopivat erittäin hyvin.