Yksi tämän syksyn kiinnostavimmista näyttelyistä (ainakin tähän asti) on ehdottomasti Niki de Saint Phallen (1930-2002) näyttely Helsingin Taidehallissa. Saint Phalle oli ranskalais-amerikkalainen kuvataiteilija, joka tunnetaan erityisesti riemukkaista ja värikkäistä naishahmoistaan, Nana-veistoksista, suurista julkisista veistoksistaan sekä ampumismaalauksistaan, joissa maalauksen aggressiivinen tekoprosessi oli oleellinen osa teosta. Veistosten ja maalausten lisäksi Taidehallissa on esillä myös paljon Saint Phallen sarjakuvamaisia piirustusten ja tekstin yhdistelmiä, joissa hän pohtii esimerkiksi rakkautta, ihmissuhteita ylipäätään ja naiseutta. Hänen taiteensa on teemoiltaan varsin feministissävytteistä, eivätkä teosten naiseuden stereotypioihin liittyvät ulottuvuudet valitettavasti tunnu vielä tähän päivään mennessäkään vanhentuneen ainakaan kovin radikaalisti.
Saint Phallen elämä oli värikäs ja monivaiheinen. Hän syntyi Pariisissa, mutta perhe muutti jo 30-luvun alkupuolella äidin kotimaahan Yhdysvaltoihin, missä Saint Phalle kävi koulunsa ja kasvoi aikuiseksi. Nuoruudessaan hän työskenteli myös mallina, mutta alkoi parikymppisenä tehdä myös erilaisia kuvataiteellisia kokeiluja. Saint Phallen lapsuus oli traumaattinen: hän joutui isänsä seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Hän kärsi aikuisiällään psyykkisistä ongelmista ja päätyi käsittelemään sisäisiä ristiriitojaan myös taiteensa avulla, ja ilmeisesti tämä auttoikin häntä pääsemään jaloilleen huonompien vaiheiden jälkeen. Saint Phallen taidetta on helppo katsella kantaaottavana ja henkilökohtaisena - itse asiassa näitä ulottuvuuksia on aika vaikea olla näkemättä teoksissa, jos lukee yhtään taiteilijan elämästä ja mietteistä. Vaikka teoksissa toistuu paljon synkkiä ja ahdistaviakin teemoja, niihin mahtuu myös väriä, huumoria ja ainakin näennäistä kepeyttä. Onkin mielenkiintoista, että kantaaottavuudestaan ja tietystä "vakavuudestaan" huolimatta Saint Phallen taide on värikylläistä, runsasta ja myös jollain tavalla helposti lähestyttävää. Riehakkaan ja elinvoimaisen oloiset rehevät Nana-veistokset (nana on kuulemma ranskankielinen slangi-ilmaus, joka viittaa röyhkeään nuoreen naiseen) hymyilyttävät ja vaikuttavat ennen kaikkea sympaattisilta, vaikka niitä kuinka yrittäisi ajatella vastaiskuna kapeille ja rajoittaville kauneusihanteille.
Jollain tavalla Saint Phalle on tietysti taustaltaan "tyypillinen taiteilija", jonka elämä on täynnä vaikeuksia ja haasteita ja joka terapoi itseään kanavoimalla sisäiset solmunsa taiteeseen. Kliseistä, ehkäpä, mutta minkäs sille mahtaa, ja itse olen kyllä sitä mieltä, että Saint Phalle toteutti tämän mielenkiintoisella ja visuaalisesti silmääni miellyttävällä tavalla. Hänen tyylinsä on kaikkea muuta kuin modernin minimalistinen tai eleettömän tyylikäs, ja vaikka teokset eivät aivan uutukaisia enää olekaan, ne näyttävät edelleen raikkailta ja ajankohtaisilta. Taidehallin näyttely on mukavan monipuolinen katsaus Saint Phallen taiteeseen, ja lyhyesti sanottuna pidin näyttelystä todella paljon - se herätti sekä paljon ajatuksia että akuutin halun tarttua itsekin jälleen kynään ja siveltimiin, ei yhtään huonompi juttu!
Näyttely siis Taidehallissa Helsingissä 20.11. saakka, suosittelen tutustumaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti