Oopperaa helposti lähestyttävässä muodossa

Yhtä juttua olemme äitini kanssa ihmetelleet monta kertaa: miksi muutamissa Finnkinon leffateattereissa näytettäviä oopperaesityksiä ei mainosteta kunnolla juuri missään? Olen törmännyt ties kuinka monesti siihen, että varovaisen kiinnostuneet ihmiset eivät kerta kaikkiaan tiedä tästä mahdollisuudesta - mikä on todella sääli, sillä olisihan tässä tarjolla liveoopperaa edullisempi ja monille varmasti myös helpommin lähestyttävä tapa tutustua oopperaan. Finnkinoissa on esitetty jo vuosikausien ajan New York Metropolitan Operan huikeita produktioita, joista itsekin olen viime vuosina käynyt katsomassa suurimman osan. Pettymykset ovat olleet harvassa, sillä esitykset vilisevät maailman parhaita oopperalaulajia, joita tässä maassa pääsee näkemään ja kuulemaan livenä todella harvoin, ja silloinkin yleensä konserteissa (mitenkään niitä väheksymättä, mutta onhan kokonainen ooppera elämyksenä varsin erilainen). Jos joku siellä ruudun takana miettii, että olisi kiinnostavaa antaa mahdollisuus oopperalle, niin suosittelen lämpimästi näitä esityksiä ekaksi kerraksi - ainakaan ei ole sitä vaaraa, että jäisi elinikäiset traumat koko taidemuodosta vain siksi, että olisi sattunut altistumaan kovin huonoille laulajille (niin, ooppera ei suinkaan ole huutoa tai kirkumista, jos laulajat osaavat asiansa). Totta kai itsekin menisin kaikista mieluiten aina live-esityksiin, mutta koska mahdollisuudet siihen ovat meillä Suomessa (ja vieläpä pääkaupunkiseudun ulkopuolella) kovin rajalliset, olen todella iloinen siitä, että on olemassa tällainen mainio välimuoto oikealle live-esitykselle ja dvd:n toljottamiselle kotona.

Tänä talvena Finnkinoissa on luvassa esityksiä peräti kymmenestä oopperasta, joiden joukossa on tunnetuimpia klassikoita ja pari hieman harvinaisempaa ja modernimpaa teosta. Itse odotan innolla erityisesti Giuseppe Verdin Otelloa ja Richard Wagnerin Tannhäuseria, joiden musiikki on ennenkin hivellyt korviani. Tämän kauden oopperoista keväällä esitettävät Gaetano Donizettin Roberto Devereux ja Richard Straussin Elektra ovat ainoat itselleni entuudestaan vieraat, ja onkin aina mukava nähdä myös itselle uusia oopperoita, vaikka toki moneen kertaan kuullut klassikotkin kelpaavat.

Tänään kävin katsomassa kauden ensimmäisen oopperan, Giuseppe Verdin Trubaduurin (Il Trovatore), joka on yksi lempioopperoistani. Juoni on jopa oopperaksi harvinaisen sekava ja dramaattinen, mutta musiikillisesti teos on mielestäni aivan huikean mukaansatempaava: taas tuli huomattua, että eihän tässä ole ainuttakaan tylsän tai tarpeettoman tuntuista hetkeä, vaan musiikki virtaa eteenpäin suorastaan hengästyttävällä tavalla, eikä tunteen paloa todellakaan puutu - ainakaan, kun tällaiset huikeat laulajat ovat asialla. Trubaduurin neljässä pääroolissa loistivat sopraano Anna Netrebko, tenori Yonghoon Lee, mezzosopraano Dolora Zajick sekä baritoni Dmitri Hvorostovsky, joista kenenkään tulkinnasta en keksi ainuttakaan negatiivista sanaa. Erityistä huomiota esityksessä saivat superkuuluisa Netrebko, joka esitti tätä roolia ensimmäistää kertaa Metropolitanissa, ja aina yhtä mieletön Hvorostovsky, jolla todettiin kesällä aivokasvain mutta joka päätti kesken hoitojen poiketa vetämään muutamat esitykset - ja kuulosti vähintään yhtä täydelliseltä kuin ennenkin. Jos minun täytyisi nimetä oopperamaailmasta yksi ainoa suosikkilaulaja, se olisi varmasti juuri Hvorostovsky, jonka äänivarat ja tulkinnan kauneus tuntuvat joka kerta yhtä käsittämättömiltä. Onnekseni olen päässyt kuulemaan herraa livenäkin peräti kolmesti, ja kuten klassisilla laulajilla useinkin, kyllä se kuulosti livenä vieläkin paremmalta, niin vaikea kuin sitä on uskoakin (sama juttu tenorisuosikkini Jonas Kaufmannin kohdalla). Alla pieni näyte Hvorostovskyn laulannasta Trubaduuri-oopperassa muutaman vuoden takaa: