keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Antiikkista viihdettä: Dafnis ja Khloe

”Kertomukseni voi parantaa sairaan ja lohduttaa murheellista, muistuttaa rakastavaa ja opettaa sitä joka ei vielä ole rakastanut. Sillä kukaan ei koskaan ole kyennyt välttämään rakkautta eikä tule kykenemäänkään, niin kauan kuin on olemassa kauneutta ja silmät sitä näkemään”.

Longoksen noin vuonna 200 jKr kirjoittama Dafnis ja Khloe (suom. Maarit Kaimio, 1990) on Kharitonin Kallirhoen ohella toinen lukemani antiikin romaani. Molemmat olivat viihdyttäviä ja herttaisia, mutta tästä pidin ehkä vielä enemmän: ihanan helppoa ja kepeää luettavaa pitkälle junamatkalle! Romaani on muihin antiikin kirjallisuudenlajeihin verrattuna huomattavasti vähemmän tunnettu, vaikka niitä tiettävästi kirjoitettiin ja luettiin ahkerasti kreikkaa osaavassa Välimeren kulttuuripiirissä ajanlaskumme muutamalla ensimmäisellä vuosisadalla. Nykyaikaan on säilynyt vain viisi antiikin kreikankielistä romaania. Ne ovat kaikki romanttisia seikkailukertomuksia, joissa rakastunut pari joutuu kokemaan mitä mielikuvituksellisempia vastoinkäymisiä ennen onnellista loppua. Antiikin romaanit olivat siis ennen kaikkea aikansa viihdelukemistoa, minkä takia niitä ei arvostettu yhtä korkealle kuin monia muita kirjallisuudenlajeja.

Marc Chagallin näkemys Dafniksesta ja Khloesta nymfien luolassa

Dafnis ja Khloe on muihin antiikin romaaneihin verrattuna siinä mielessä erilainen, että sen jännitys ei rakennu ulkonaisten seikkailujen varaan vaan ennen kaikkea ”nuorten vähittäiseen edistymiseen rakkauden kokemisen tiellä” (kuten suomentaja teoksen jälkisanoissa asian ilmaisee). Romaani kertoo suorastaan siirappisen tarinan kahden löytölapsen hiljalleen heräävästä rakkaudesta. Dafnis ja Khloe kasvavat yhdessä paimentaen ottovanhempiensa vuohia ja lampaita, ja teini-ikäisiksi kasvettuaan he tietysti menevät ja pihkaantuvat toisiinsa. Naiiviutensa vuoksi he eivät kuitenkaan ymmärrä, mitä kummaa heille on tapahtumassa, ja tarvitsevatkin niin maallista kuin jumalallista opastusta rakkauden teillä. Luonnollisesti matkaan tulee myös mutkia, kuten kaappauksia ja kilpakosijoita, mutta romanttisen viihteen kaavan mukaan kaikki järjestyy lopulta parhain päin: nuoret saavat toisensa - ja myös löytävät alkuperäiset vanhempansa.  

Dafnis ja Khloe on huolettoman kepeä ja raikas viihderomaani, joka varmasti herättää hilpeyttä nykylukijassa (ja tuskinpa sitä on omassa ajassaankaan täysin vakavasti otettavaksi tarkoitettu), mutta toivottavasti hyvällä tavalla: ainakin minusta kirja oli aidosti viihdyttävä ja herttainen, sen lisäksi että antiikin maailmaan ja mytologiaan (joka on läsnä aika lailla kaikessa aikakauden kirjallisuudessa) sukeltaminen on aina yhtä kiehtovaa ja hyvä keino paeta nykyhetken todellisuutta. Dafnis ja Khloe on herättänyt kovasti kiinnostusta myös paljon ilmestymisajankohtaansa myöhemmin: se käännettiin useille eurooppalaisille kielille jo ennen kuin alkukielinen teksti ilmestyi painosta ensimmäisen kerran, ja aihe on innoittanut eri alojen taiteilijoita. Ylipäätään antiikin kirjallisuuden lukeminen on tuonut paljon lisää myös myöhemmän taiteen ymmärtämiseen, sillä samat myyttiset aiheet ovat eläneet taiteessa vuosisadasta toiseen, ja esimerkiksi oopperoista suuri osa perustuu ainakin löyhästi antiikin tarinoihin :) 

2 kommenttia:

  1. Minä en ole lukenut yhtään antiikin romaania alusta loppuun. Joskus yritin Ilyasta ja Odysseiaa ja joitain Heracleen taruja, mutta taisin viimeksi olla liian nuori jaksaakseni keskittyä tarinan kehittymiseen. Voisi joskus yrittää kokeilla uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinaisia romaanejahan on tosi vähän, suurin osa kirjallisuudesta on epiikkaa, lyriikkaa, draamaa tai esimerkiksi asiaproosaa :) Ja luettavuuteen vaikuttaa aika paljon suomennoksen/muun käännöksen tyyli - itse en esimerkiksi ole vieläkään saanut luettua Iliasta loppuun vanhahtavan ja hiukan raskaslukuisen suomennoksen takia.. Pentti Saarikosken suomennos Odysseiasta on sen sijaan aika mukava ja helppolukuinen :)

      Poista