Nykyoopperaan tutustumassa: Lusia Rusintytär

Monenlaisia oopperoita on tullut katsottua ja kuunneltua muutamien viime vuosien varrella, mutta niin nykyoopperaa kuin suomalaista oopperaakin tunnen valitettavan huonosti. Nyt onneksi tarjoutui mahdollisuus päästä katsomaan ihan uutukaista kamarioopperateosta, kun kotikaupungissani Oulussa esitettiin Juha T. Koskisen uutta sävellystä nimeltä Lusia Rusintytär. Se kertoo 1600-luvun lopulla eläneestä pohjoispohjalaisesta kansanparantajasta ja runonlaulajasta, jota syytettiin noituudesta. Lusia ei kuitenkaan ehtinyt saada tuomiota tuomiota, sillä kesken prosessin hän käveli vanhoja loitsuja laulaen metsään ja hirttäytyi.

Teoksen pääroolia esitti taitava ja myös erittäin esiintymistaitoinen mezzosopraano Virpi Räisänen, jonka ideasta Lusia-ooppera sai alkunsa. Alun perin Räisänen ja säveltäjä Koskinen aikoivat tehdä aiheesta 15-20-minuuttisen kantaatin. Vähitellen homma kuitenkin paisui noin tunnin mittaiseksi pikku oopperaksi, johon kirjailija Hannu Väisänen kirjoitti kalevalaisvaikutteisen tekstin ja Jorma Uotinen loi koreografian, jota hän itse myös esitti neljän muun tanssijan kanssa. Koskisen musiikki kuulosti kaltaiseni maallikon korviin mielenkiintoisella tavalla sekä klassiselta että modernilta: kokonaisuus koostui Jonas Rannilan johtaman pienen orkesterin lisäksi myös elektronisesta äänimaisemasta ja taustanauhalta kuuluvasta mieskuorosta. Mitä lauluun muuten tulee, äänessä on Räisäsen lisäksi vain yliluonnollista maailmaa edustava kuun ääni (kirkasääninen poikasopraano Vili Saarela). Olen kuullut joidenkin kaivanneen teokseen enemmänkin laulua, mutta itse nautin kovasti myös intensiivisistä ja hiukan mystisistä tanssikohtauksista - vaikka toki Räisäsen mahtava laulu tuppasi viemään suurimman osan ainakin meikäläisen huomiosta, paatunut oopperafani kun olen. Myös esityksen synkkä ja hieman fantasianomainen tunnelma piti otteessaan tehokkaasti (eipä tehnyt mieli vilkuilla kelloa kesken esityksen, eikä sitä ehkä olisi eturivissä kehdannutkaan tehdä).

Välillä tulee kummasteltua sitä, miten suomalaisessa taiteessa katsotaan niin hanakasti taaksepäin: erityisesti iso osa uutuuskirjoista on aina historiallisia romaaneja (eikö niitä sotajuttuja ole kaluttu jo ihan riittävästi?), mikä suoraan sanottuna kyllästyttää. Lusia Rusintytär on totta kai myös leimallisesti historiallinen ooppera mutta kuitenkin virkistävä siinä mielessä, että käsittelyn alla on hieman harvinaisempi ja ajallisesti kaukaisempi aihe. Itselleni tuli esimerkiksi aikamoisena yllätyksenä se, että noituussyytöksiä on käsitelty käräjillä aina Pohjois-Suomessa asti. Suomalaiseen muinaisuskoon pohjautuva magia ja samoin ikivanhat kansanparannusmenetelmät elivät kansan keskuudessa vuosisatoja kristinuskon rinnalla, mutta jostain syystä niistä ja ylipäätään suomalaisesta kansanperinteestä ei ainakaan minun kouluaikoinani paljon historiantunneilla puhuttu. Sääli, sillä myytit, uskomukset ja kansanperinne ovat hyvin kiehtovia juttuja (ja sopivat sitä paitsi loistavasti eri taidemuotojen aiheiksi!).