Kohtalon tango (Tampereen Työväen Teatteri)

Kävin viime viikonloppuna pitkästä aikaa teatterissa (tästä taidemuodosta nauttiminen on viime vuosina jäänyt valitettavan vähälle musiikkiin ja kuvataiteeseen verrattuna) isäni kanssa, ja sattuipa hyvä tuuri: Tampereen Työväen Teatterin esitys nimeltä Kohtalon tango oli varsin viihdyttävä ja hyvällä tavalla perinteinen näytelmä. Tiina Puumalaisen käsikirjoittama ja ohjaama uutuusnäytelmä (kantaesitys 8.10. tänä syksynä) perustuu espanjalaisen nykykirjailijan Arturo Pérez-Reverten romaaniin. Kohtalon tangon päähenkilöitä ovat herrasmiesvaras Max Costa (nuorena Nicke Lignell ja vanhempana Jyrki Mänttäri) ja seurapiirirouva Mecha Inzunza (Emma-Sofia Hautala ja Soili Markkanen), joiden intohimoisten kohtaamisten lisäksi tarinaan kietoutuu rikoksia, petoksia ja kaikenkarvaista draamaa - ja tietenkin sitä tangoa, kuten näytelmän nimikin kertoo. Tarina ei varsinaisesti ollut erityisen yllätyksellinen, koskettava tai ajatuksia herättävä, mutta kylläkin viihdyttävästi ja sujuvasti kerrottu: juonenkäänteissä pysyi harvinaisen hyvin mukana, sillä aikatasosta toiseen siirtyminen oli toteutettu selkeästi - ja tietysti asiaa auttoi paljon se, että päähenkilöitä eri iässä esittivät eri näyttelijät. Näyttelijät hoitivat hommansa mielestäni luontevasti ja tyylillä sortumatta ylinäyttelemiseen tai liian kirjakieliseen puheilmaisuun, joka minua usein ärsyttää teatterissa.

Visuaalisesti Kohtalon tango oli nostalgisen tyylikäs ja mukavan selkeä. Pidän yleensäkin siitä, että lavalla ei ole mitään turhaa härpäkettä vaan pelkästään joitain oleellisia elementtejä, joiden perusteella saa vihjeitä siitä, millaisessa tilanteessa nyt ollaan. Tanssia esityksessä oli mukana sen verran paljon, että epäilen sen mahdollisesti turhauttavan joitakin, mutta kaltaistani tanssin ystävää se ei haitannut lainkaan - varsinkaan, kun tango sujui pääosanesittäjiltäkin ihan mainiosti.
Minulle merkittävin miinus näytelmässä oli liiallinen kertojanäänen käyttö: kun tapahtumia selostettiin niin paljon, tuli monessa kohtaa sellainen olo, että pidetäänkö tässä nyt katsojaa hieman tyhmänä. Joissakin kohdissa kertojanääni toki varmasti auttoi pysymään kärryillä juonessa, mutta vielä useammin tuntui siltä, että ehkä jotain olisi voinut jättää myös katsojan oman päättelyn varaan. Eivätkö parhaat esitykset ole usein juuri niitä, jotka jättävät jälkeensä hieman hämmentyneen ja pohdiskelevan olon? Kohtalon tango ei juuri tarjonnut älyllistä haastetta, vaikka viihdyttävä olikin - mutta ei kuitenkaan mikään tajunnanräjäyttävä kokemus vaan pikemminkin "ihan kiva". Miellyttävä katsoa, mutta tuskin niitä esityksiä, joita muistelee vielä vuosien päästä.

Voisin suositella Kohtalon tangoa teille, jotka kaipaatte viihdyttävää, elokuvamaista ja visuaalisesti tyylikästä teatterielämystä. Näytöksiä on siis Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä luvassa vielä ihan mukavasti :)

kuvat täältä