Eilen kävimme parin kaverini kanssa tutustumassa Sara Hildénin taidemuseon tämänhetkiseen näyttelyyn nimeltä Aseina huulipuna ja kyyneleet? Moninainen naiseus, joka nimensä mukaisesti esittelee naiseuden moninaisuutta. Näyttelyn teokset kuuluvat museon kokoelmiin, ja osa niistä olikin tuttuja myös ihan viime vuosien näyttelyistä. Valtaosa esillä olevista teoksista on naistaiteilijoiden käsialaa, mutta mukana on myös joitakin miestaiteilijoiden teoksia, joissa erilaiset näkemykset naiseudesta nousevat esiin. Suurin osa teoksista edustaa nykytaidetta, mutta mukana on myös muutamia modernin taiteen klassikoita. Näyttelyn nimi kuulemma juontaa juurensa erääseen Aku Ankan taskukirjan tarinaan, jossa Akun, Iineksen ja Roopen toraillessa Iines kysyy ”Emmekö muka tunne aseita?”, mihin Roope vastaa vähättelevästi ”Teidän aseenne ovat huulipuna ja kyyneleet. Kyllä me sen tiedämme.” Tällaiset naiseuteen liittyvät stereotypiat ja niiden kyseenalaistaminen ovatkin näyttelyn keskeisiä teemoja. Osallistuimme näyttelyssä opastetulle kierrokselle, joka avasi teosten ja taiteilijoiden taustoja mukavasti.
|
Kari Vehosalo: Picture of Dorian Gray |
|
Elina Merenmies: Etre vivant |
Näyttelyn teemoja ovat naisille suunnatut kulutustavarat, arkeen ja kodinhoitoon liittyvät mielikuvat, ihmissuhteet sekä katsominen ja katseen kohteena oleminen. Naiseutta esitellään niin muotokuvien kuin omakuvienkin kautta, joskin mukana on myös abstraktimpia teoksia. Lisäksi näyttelyn infolehtisessä ja opastuksessa heräteltiin katsojaa myös pohtimaan kysymystä naistaiteilijoiden ilmaisun erityisyydestä: Kuvaavatko naiset tyypillisesti tietynlaisia aiheita? Onko heidän maalaustyylinsä tunnepitoisempi kuin miehillä? Muuttaako tieto taiteiljan sukupuolesta teoksen tulkintaa ja arviointia? Erittäin kiinnostavia kysymyksiä kieltämättä, vaikka itselläni tietysti naksahtaa tietysti tuollaisia miettiessä hieman kriittinen vaihde päälle - miten nyt taiteilijan sukupuoli tulkintaan vaikuttaisi? Yksilöitähän tässä kaikki ollaan, ja monessa asiassa naisten (tai miesten) väliset erot ovat huomattavasti suurempia kuin keskivertonaisen ja -miehen eroavaisuudet. Toisaalta naiset ovat taiteessa(kin) olleet pitkään altavastaajan asemassa, ja vielä nykypäivänäkään mahdollisesti tietynlaisia mielikuvia herättävä nais-etuliite ei ole lainkaan harvinainen, joten kysymykset taiteen ja sukupuolen suhteista eivät missään nimessä ole vanhentuneita.
|
Chantal Joffe: Self portrait naked on new blue sofa |
|
Teemu Mäki: Voodoo Women (Three Generations of Mami Wata Voodoo Women: Adjovi, Ayaba and Napa Gbagassi) |
Näyttely oli todella mielenkiintoinen, ihan jo aiheensakin ansiosta, sillä sukupuolen esittämiseen liittyvät teemat ovat minusta ylipäätään kiinnostavia ja aina ajankohtaisia. Näyttely tarjosi monipuolisuudessaan paljon ajateltavaa ja myös ihan yksinkertaista esteettistä nautintoa - ja tietysti lisäsi omaa piirustus- ja maalausintoa, kuten taidenäyttelyillä usein on tapana. Opastetulle kierrokselle osallistuminen kannatti tälläkin kertaa, niiden avulla näyttelyistä saa niin paljon irti mutta melko vähäisellä vaivalla - minusta on aina mielenkiintoisempaa kuulla jonkun kertovan näyttelystä kuin lukea infotekstejä. Tietysti kaikkein kiehtovinta on aina kuulla taiteilijan itsensä puhuvan omasta taiteestaan, mutta jos siihen ei ole tilaisuutta, niin muu asiantunteva opastuskin totta kai kelpaa.
|
Liisa Hietanen: Hyvää energiaa |
Näyttely
Aseina huulipuna ja kyyneleet? Moninainen naiseus siis Tampereella Sara Hildénin taidemuseossa 17.1.2016 saakka, suosittelen!
Täältä löytyvät yleisöopastusten ja muiden tapahtumien ajankohdat :)
En osaa kyllä suoralta kädeltä vastata huomaanko nais- ja miestaiteilijoiden välillä jotain eroa, tai kenties yhtäläisyyksiä. Kuten sanoit, yksilöitähän kaikki ovat. Tuo Liisa Hietasen banaanikassi sai hymyilemään. Mainio!
VastaaPoistaJoo, tuo banaaniteos oli ehkä suosikkini koko näyttelyssä, niin symppis! :)
Poista