”Kertomukseni voi parantaa sairaan ja lohduttaa murheellista, muistuttaa rakastavaa ja opettaa sitä joka ei vielä ole rakastanut. Sillä kukaan ei koskaan ole kyennyt välttämään rakkautta eikä tule kykenemäänkään, niin kauan kuin on olemassa kauneutta ja silmät sitä näkemään”.
Longoksen noin vuonna 200 jKr kirjoittama Dafnis ja Khloe (suom. Maarit Kaimio, 1990) on Kharitonin Kallirhoen ohella toinen lukemani antiikin romaani. Molemmat olivat viihdyttäviä ja herttaisia, mutta tästä pidin ehkä vielä enemmän: ihanan helppoa ja kepeää luettavaa pitkälle junamatkalle! Romaani on muihin antiikin kirjallisuudenlajeihin verrattuna huomattavasti vähemmän tunnettu, vaikka niitä tiettävästi kirjoitettiin ja luettiin ahkerasti kreikkaa osaavassa Välimeren kulttuuripiirissä ajanlaskumme muutamalla ensimmäisellä vuosisadalla. Nykyaikaan on säilynyt vain viisi antiikin kreikankielistä romaania. Ne ovat kaikki romanttisia seikkailukertomuksia, joissa rakastunut pari joutuu kokemaan mitä mielikuvituksellisempia vastoinkäymisiä ennen onnellista loppua. Antiikin romaanit olivat siis ennen kaikkea aikansa viihdelukemistoa, minkä takia niitä ei arvostettu yhtä korkealle kuin monia muita kirjallisuudenlajeja.
Marc Chagallin näkemys Dafniksesta ja Khloesta nymfien luolassa |
Dafnis ja Khloe on muihin antiikin romaaneihin verrattuna siinä mielessä erilainen, että sen jännitys ei rakennu ulkonaisten seikkailujen varaan vaan ennen kaikkea ”nuorten vähittäiseen edistymiseen rakkauden kokemisen tiellä” (kuten suomentaja teoksen jälkisanoissa asian ilmaisee). Romaani kertoo suorastaan siirappisen tarinan kahden löytölapsen hiljalleen heräävästä rakkaudesta. Dafnis ja Khloe kasvavat yhdessä paimentaen ottovanhempiensa vuohia ja lampaita, ja teini-ikäisiksi kasvettuaan he tietysti menevät ja pihkaantuvat toisiinsa. Naiiviutensa vuoksi he eivät kuitenkaan ymmärrä, mitä kummaa heille on tapahtumassa, ja tarvitsevatkin niin maallista kuin jumalallista opastusta rakkauden teillä. Luonnollisesti matkaan tulee myös mutkia, kuten kaappauksia ja kilpakosijoita, mutta romanttisen viihteen kaavan mukaan kaikki järjestyy lopulta parhain päin: nuoret saavat toisensa - ja myös löytävät alkuperäiset vanhempansa.
Minä en ole lukenut yhtään antiikin romaania alusta loppuun. Joskus yritin Ilyasta ja Odysseiaa ja joitain Heracleen taruja, mutta taisin viimeksi olla liian nuori jaksaakseni keskittyä tarinan kehittymiseen. Voisi joskus yrittää kokeilla uudelleen.
VastaaPoistaVarsinaisia romaanejahan on tosi vähän, suurin osa kirjallisuudesta on epiikkaa, lyriikkaa, draamaa tai esimerkiksi asiaproosaa :) Ja luettavuuteen vaikuttaa aika paljon suomennoksen/muun käännöksen tyyli - itse en esimerkiksi ole vieläkään saanut luettua Iliasta loppuun vanhahtavan ja hiukan raskaslukuisen suomennoksen takia.. Pentti Saarikosken suomennos Odysseiasta on sen sijaan aika mukava ja helppolukuinen :)
Poista