Antiikin kirjallisuus ja mielenmaisemat jaksavat edelleen kiinnostaa, ja tällä kertaa luettavaksi valikoitui Arto Kivimäen ja Sampo Vesterisen kokoama ja suomentama rakkausrunokokoelma nimeltä Rakkaus ei koskaan lepää (julkaistu 2001). Kirja on valikoima antiikin Kreikan ja Rooman rakkausrunoutta laidasta laitaan: mukana on monenlaista aina lyyrisestä ja romanttisista runoista varsin reteään irstailuun. Teos tarjoaa siis mielenkiintoisen ja monipuolisen katsauksen siihen, millaisena rakkaus ja intiimit ihmissuhteet antiikin runoudessa esitettiin. Lienee syytä muistaa, että tähänkin kirjaan valikoidut runot kattavat noin tuhannen vuoden ajanjakson aina varhaimmista kreikkalaisista klassikoista myöhäisemmän Rooman valtakunnan runoilijoihin, joten ei ihme, että tyylitkin vaihtelevat. Mukana on sekä antiikin kirjallisuuden tunnetuimpia klassikoita, kuten Sapho, Horatius ja Ovidius, että tuntemattomampien tekijöiden runoja. Lisäksi teoksen lopussa on esittelyt näistä runoilijoista ja taustatietoa siitä, miten rakkauteen ja seksuaalisuuteen antiikin maailmassa suhtauduttiin.
Se ei ole rakkautta
että uskoo vain silmiään
ja himoaa sellaista
jolla on hyvät muodot.
Se on rakkautta
jos hullaantuu ja on kuin pistoksissa
kun näkee jonkun ruman.
Silloin palaa tosi liekki.
(Markos Argentarios, 1. vuosisata jKr)
Lähdin luoksesi kaatosateessa
keskellä yötä miestäni pettäen
Ja näinkö tässä kävi?
Me vain kyhjötämme tekemättä mitään,
emme kuhertele sängyssä
niin kuin rakastavaisten kuuluisi.
(Filodemos, n. 110-30 eKr)
Mikä yö, voi hyvät jumalat!
Sänky oli upottavan pehmeä, me kuumina
kiinni toisissamme,
huuliltamme vuodatimme toisiimme
harhailevat sielumme. Hyvästi,
kuolevaisten huolet!
(Petronius, 1. vuosisata jKr)
Voikoon hyvin se joka rakastaa.
Käyköön huonosti sille joka ei kykene rakastamaan.
Kaksi kertaa huonommin käyköön sille
joka kieltää rakastamasta
(Tuntematon, Rooma)
Kuten näistä esimerkeistä ilmenee, runot on käännetty vapaaseen mittaan, vaikka alun perin antiikin runoudessa yleensä noudatettiin tiettyjä runomittoja. Itse asiassa suuri osa muustakin antiikin kirjallisuudesta, mitä olen lukenut, on käännetty vapaamittaiseksi. Tämä toki tekee tekstistä nykylukijalle helpommin lähestyttävää ja tavallaan miellyttävämpää lukea, mutta silti en voi olla haikailematta, miten hienoa olisi joskus pystyä lukemaan antiikin kirjallisuutta alkukielellä - niin, että idean ymmärtämisen lisäksi saisi kokemuksen myös tekstin rytmistä. Osaan latinaa ja kreikkaa sen verran, että olen joskus lukenut pätkiä antiikin kirjallisuudesta alkukielellä (käännöksen avulla, muuten ymmärtäisin lähinnä yksittäisiä sanoja tai lauseita), ja kyllähän siitä aika eri fiilinki tulee kuin vapaamittaisista käännöksistä. Toisaalta monet näistä käännöksistä ovat oikein tyylikästä ja mukaansatempaavaa runoutta, ei siinä mitään, mutta käännös on silti aina käännös ja varsinkin runojen kohdalla tavallaan eri teos kuin alkuperäinen. Joka tapauksessa on hieno homma, että tällaisia lukijaystävällisiä käännöksiä tehdään - toivon mukaan ne tekevät antiikin kirjallisuuteen perehtymisestä houkuttelevampaa. Tässä kohtaa on ehkä myönnettävä, että olen itsekin jättänyt pari teosta kesken ikivanhan ja liian koukeroisen käännöksen tuskastuttamana...
Tämän kokoelman runot ovat paitsi historiaintoilijalle kiinnostavia, myös ainakin meikäläisen mielestä usein myös varsin hauskoja tai sympaattisia. Niistä huomaa, että vaikka kulttuurinen konteksti on ollut kovin erilainen, itse rakkaus ja ihmissuhteiden keskeisimmät pulmat eivät ole juurikaan muuttuneet parissa tuhannessa vuodessa. Tuntuu aika huikealta huomata, että tuhansia vuosia sitten eläneiden ihmisten ajatukset saattavat kolahtaa yllättävän hyvin nykyihmiseenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti