Ron Mueck Sara Hildénin taidemuseossa

Tampereen kevään ja kesän ehkä kiinnostavin kuvataidetapaus on ollut Ron Mueckin näyttely Sara Hildénin taidemuseossa. Olen käynyt katsomassa näyttelyn jo kahteen otteeseen, ensin poikaystäväni ja sitten täällä vierailleiden vanhempieni kanssa, ja tiedä vaikka menisin vielä kerran yksin fiilistelemään teoksia: pidin nimittäin näyttelyn tunnelmasta, taiteilijan tyylistä ja teosten estetiikasta todella paljon. Vuonna 1958 syntynyt australialainen Mueck on kansainvälisesti tunnettu kuvanveistäjä, jonka teoksia ei ole tätä ennen ollut esillä Pohjoismaissa. Hän on sikäli kiinnostava ja innostava taiteilija, että hänellä ei ole muodollista taidekoulutusta, vaan hän on alkujaan oppinut kädentaitoja nukentekijöinä työskennelleiltä vanhemmiltaan ja tehnyt niitä töitä itsekin. Ennen läpimurtoaan taiteilijana 1990-luvun lopulla Mueck työskenteli pitkään elokuvien ja mainosten erikoistehosteiden ja pienoismallien parissa. Noissa töissä hankittu tekninen taito näkyykin mainiosti teoksissa, jotka ovat hyperrealistisia ja varsin elävän oloisia ihmisveistoksia. 

Mueckin tuotanto käsittää kokonaisuudessaan vain nelisenkymmentä teosta, joista tässä näyttelyssä on mukana kymmenen vuosilta 1997-2013. Tämä saattaa tuntua melko vähäiseltä määrältä, mutta teosten tekoprosessiin tutustuminen näyttelyssä mukana olevien valokuvien ja videoiden avulla tekee asian varsin ymmärrettäväksi: on muuten aikamoista nyhräämistä, kuten tietysti veistosten ulkonäöstäkin voi päätellä. Ei auta kuin ihailla sitä pitkäjänteisyyttä ja omistautumista, joita tällaisen taiteen tekemiseen tarvitaan. 

Näyttelyn veistokset ovat sanalla sanoen vaikuttavia. Mueck kuvaa ihmisyyden eri puolia realistisesti ja ajatuksia herättävästi, mutta veistokset ovat kooltaan aina joko pikkuruisia tai suorastaan monumentaalisia (kuten yllä olevassa kuvassa pilkottava useiden metrien mittainen vastasyntynyt), mikä tietysti omalta osaltaan lisää vaikuttavuutta. Teknisen taidon ja omalaatuisen idean lisäksi ihailen erityisesti sitä, miten Mueck tavoittaa teoksissaan erilaisia tunteita, tunnelmia ja hetkiä. Itse ainakin jäin näyttelyssä kierrellessäni miettimään moneen otteeseen sitä, millainen kunkin teoksen ruumiillistama hetki elämästä on ja mitä päähenkilöiden mielessä liikkuu. Yllättäen jättikokoiset ja/tai äärirealistiset veistokset eivät ole lainkaan ahdistavia tai pelottavia vaan enemmänkin koskettavia, paikoin suorastaan hellyyttäviä, sillä monissa näistä hahmoista on helppo tunnistaa jotain tuttua, jotain itsestään tai läheisistään. Ja mielestäni vaikuttavin taide on aina sellaista, joka hoksauttaa tunnistamaan jotain, mitä ei sanoilla tai järjellä täysin tavoita. 

Ron Mueckin näyttely siis Sara Hildénin taidemuseossa Tampereella 16.10. asti, suosittelen tutustumaan! :)