Mikä tekee taiteilijan?

Luen parhaillaan Julia Cameronin kirjaa nimeltä Kultasuoni, joka on jatkoa ehkä monille tutummalle Tie luovuuteen -teokselle. Molemmissa kirjoissa esitellään lukuisia erilaisia harjoituksia, joiden avulla voi herätellä omaa luovuuttaan ja ujuttaa sitä osaksi arkea. Kiehtovaa settiä, sillä niin paljon kuin olenkin aina pitänyt luovasta puuhastelusta ja arvostanut luovuutta, varsinainen taiteellinen tekeminen tuppaa silti helposti unohtumaan kaiken muun touhuamisen ohella, vaikka haaveilenkin arjesta, jossa luovilla harrastuksilla olisi suuri rooli (ja totta kai haluaisin päästä hyödyntämään luovuutta tavalla tai toisella myös työelämässä). Kirja on kuitenkin nostanut mieleeni myös paljon ajatuksia taiteilijuudesta, ja siitä haluankin tänään kirjoittaa.

Taiteilija tuntuu olevan monille hyvin latautunut sana: siihen liitetään jos jonkinlaisia mielikuvia, joiden siihen ei ehkä tarvitsisi kuulua, ja moni saattaa arkailla sanan käyttämistä varsinkaan itseen liitettynä. Sama pätee jossain määrin myös spesifimpiin tekemistä kuvaaviin sanoihin, kuten muusikko, kirjoittaja, kuvataiteilija, säveltäjä, mitä kaikkia näitä nyt onkaan. Saatamme ajatella, että taiteilija on tietynlainen ihminen, joka tekee taidetta työkseen ja ehkä hyvällä tuurilla jopa elättää itsensä sillä. Vaikka joku olisi harrastanut esimerkiksi maalaamista koko ikänsä, hän saattaa silti ajatella, että olisi ylimielistä, jopa valheellista nimittää itseään "oikeaksi" taiteilijaksi. Tästä voisi päätellä, että taiteilijuus ei automaattisesti seuraakaan siitä, että ihminen tekee taidetta - ja se tuntuu suoraan sanottuna hieman kummalliselta. 

Monien silmissä ihminen on taiteilija vasta, kun jokin hänelle merkityksellinen yhteisö (usein se hämmentävä "suuri yleisö", mikä sitten onkaan...) on tunnistanut ja tunnustanut hänet taiteilijaksi. Muuttuuko ihminen siinä vaiheessa taiteilijaksi, kun hän tienaa rahaa työllään, tai kun hänet mediassa määritellään taiteilijaksi? Itse en osaa enkä halua ajatella näin. Cameronin kirjassa tuli vastaan mielestäni hyvin tärkeä ajatus: taiteilija on sellainen ihminen, joka tekee taidetta - riippumatta yleisön koosta ja siitä, tekeekö hän sitä työkseen vai huvikseen. Tietenkään taiteilijuus ei ole kaikille ammatti, mutta se, tienaako ihminen sillä elantonsa, ei kuitenkaan määritä sitä, onko hän "aito" taiteilija vai ei. Ihanan yksinkertaista ja loogista - totta kai taiteilija on taiteen tekijä! Toisaalta taidetta harrastuksenaan tekevä ihmisen voi olla jopa vaikea nähdä tekemistään "oikeana taiteena", sillä taiteeseen liitetään helposti jos jonkinlaisia idealisoivia mielikuvia vähän samaan tapaan kuin taiteilijuuteen. 

Minun silmissäni taiteilija on sana, joka kuvaa sitä, mitä ihminen tekee - siis ei sitä, millainen ihminen hän on. Taiteilijuus ei ole persoonallisuudenpiirre. Se kertoo ihmisestä vain tuon yhden asian, ei muuta. Ihan samaan tapaan kuin vaikkapa urheilijoita, opettajia, rakennusmiehiä ja kokkeja, myös taiteilijoita on moneen lähtöön, erilaisilla persoonallisuudenpiirteillä ja muilla ominaisuuksilla varustettuina. Toki taiteentekijöillä näyttäisi usein olevan tiettyjä yhdistäviä tekijöitä. Ainakin tuntemiani taiteilijoita nimittäin yhdistää se, että he tekevät siitä huolimatta, että aina ei ole inspiroitunut olo, tai että omat tuotokset tuntuvat toisinaan vähän epäilyttäviltä, vajavaisilta tai yksinkertaisesti surkeilta. Luovuuteen liittyy aina haavoittuvuutta, ja taiteen tekeminen on aina jollain tasolla paljastamista ja paljastumista - vaatii rohkeutta tuoda tavalla tai toisella esiin omat ideansa ja asettaa ne alttiiksi kritiikille, oli yleisö sitten kuinka pieni tai suuri tahansa. 

Olen vähän sellainen änkyrä, että vierastan määritelmiä ja ihmisten lokeroimista. Loppupeleissä voit vain olla ihminen, joka kirjoittaa, maalaa, säveltää, mitä ikinä teetkään - ja itse asiassa voit tehdä vaikka ja minkälaista luovaa, eikä sekään velvoita määrittelemään itseään millään tietyllä tavalla. Pääasia, että tekee sitä, millä on itselle merkitystä ja millä haluaa jättää jälkensä maailmaan. Silti tuntuu hiukan surulliselta, että taiteeseen ja taiteilijuuteen liittyy niin vahvoja mielikuvia ja suuria odotuksia, että moni saattaa senkin takia arastella taideharrastuksen aloittamista tai siihen panostamista. Itsekin myönnän sortuneeni tuohon arasteluun. Olen harrastanut taidetta eri muodoissaan niin pitkään kuin muistan. Nuorempana varsinkin kuvataide oli minulle todella tärkeää, viime vuosina taas olen tuntenut enemmän vetoa kirjoittamiseen. Tekemistäni on kuitenkin varjostanut usein nimenomaan täydellisyydentavoittelu ja epäonnistumisen pelko - pelko paljastaa itsestäni jotain hyvin henkilökohtaista, ja henkilökohtaiselta omat tekeleet aina tuntuvat (jopa silloin, kun kyse on vaikkapa blogitekstistä tai muusta ei-fiktiivisestä tekstistä). Muilta on tietysti sallittua ja suotavaakin hakea inspiraatioita ja ideoita, mutta jos liikaa vertaa itseään muihin, tukahduttaa helposti oman äänensä ja hukkaa uskalluksensa tehdä yhtään mitään. Ja varmasti me kaikki tiedämme, että ne, jotka ovat todella hyviä jossain, ovat myös käyttäneet paljon aikaa sen tekemiseen ja harjoittelemiseen. Silti varsinkin me itsekriittisyyteen ja nolosteluun taipuvaiset ihmiset usein toivomme vähintään salaa onnistuvamme harrastuksissamme täydellisesti heti ensi yrittämällä, vaikka järjen tasolla tietäisimme sen olevan täysin epärealistista. 

Tiivistettynä: jos haluat tehdä taidetta, tee sitä. Älä suunnittele sen tekemistä, odottele inspiraatiota tai parempaa hetkeä, ota yksinkertaisesti kynä käteen ja ryhdy tuumasta toimeen. Jälki ei välttämättä ole aina kaunista tai omaperäistä katseltavaa, mutta ei sen tarvitsekaan olla: jokainen aloittaa jostain, ja usein se kaivattu inspiraatio tai innostuskin tulee yksinkertaisesti tekemällä. 

Millaisia ajatuksia teillä on näin yleisesti taiteesta ja taiteilijuudesta?