Emma Cline: Tytöt

Luettuani tästä viime vuonna ilmestyneestä romaanista lukuisia ylistäviä arvioita olin tietysti erittäin utelias lukemaan opuksen itsekin. Kuitenkin lukemisen vauhtiin pääseminen osoittautui yllättävän hankalaksi: ostin kirjan (englanninkielisenä versiona) jo marraskuun lopulla, jolloin myös luin parikymmentä ensimmäistä sivua, mutta loput luinkin vasta nyt tammikuun puolella. Kirja siis unohtui muutamiksi viikoksi, kun eteen sattui kaikkea vielä kiinnostavampaa - mikä taitaa olla osoitus siitä, ettei Tytöt onnistunut koukuttamaan heti alussa. 

27-vuotiaan Emma Clinen esikoisromaani sai ilmestyessään aikaan valtavan hypen, johtuen ehkä osin kirjailijan nuoresta iästä ja osin siitä, että tarinassa on otettu paljon vaikutteita Charles Mansonin ja tämän seuraajien tekemistä murhista. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kesän 1969 Kaliforniaan. Päähenkilönä on 14-vuotias Evie, joka sattumalta kohtaa Suzannen, jonka mukana hän päätyy hengailemaan karismaattisen Russellin vallattomaan hippikommuuniin. Alkuun hurmaavan vapaana, auvoisana ja inspiroivana näyttäytyvä kommuunielämä saa vähitellen synkempiä sävyjä. Kehyskertomuksessa keski-ikäinen Evie muistelee tämän yhden nuoruuden kesän tapahtumia, jotka jollain tapaa tuntuvat määrittävän koko hänen myöhempää elämäänsä, ja joihin hän tuntuu jääneen kiinni.

Tytöt on psykologisesti tarkkanäköinen ja kauniisti kirjoitettu kirja, jonka keskeiseksi teemaksi nousee ennen kaikkea tyttönä olemisen ja naiseksi kasvamisen vaikeus. Tarinassa nykyhetki ja menneisyys elävät koko ajan rinnakkain, samoin menneisyyden todelliset tapahtumat ja Evien omat tulkinnat niistä. Aivan ensimmäisiltä sivuilta asti on selvää, miten alkuun ihanteelliselta vaikuttanut rauhaa ja rakkautta näennäisesti vaalinut hippielämä luisui vääjäämättä kohti karmeita henkirikoksia. Lukijan ei tarvitse jännittää, mitä tulee tapahtumaan, vaan kerronnan keskiössä on enemmänkin se, miten asiat tapahtuvat, ja mitä ne eräässä sivustakatsojassa herättävät. 

Kirja on samaan aikaan syvällinen ja kevyt: kieli on kirkasta, selkeää ja helppoa luettavaa, mutta koko ajan ollaan elämän suurimpien kysymysten äärellä. Cline sanoittaa hämmentävän hienosti sitä, millaisia mietteitä teinitytön päässä voi liikkua, ja miten valtavasti Evie kaipaa ymmärretyksi, rakastetuksi ja hyväksytyksi tulemista, ja miten altis hän on ihailemiltaan ihmisiltä tuleville vaikutteille. Evie tuntee olevansa elämänsä käännekohdassa: hänen vanhempansa ovat juuri eronneet,  välit parhaan ystävän kanssa tulehtuneet, ihastus tämän veljeen päättynyt nolosti, ja syksyllä odottaa lähtö sisäoppilaitokseen. Satunnaisen kohtaamisen myötä hän sitten päätyy kohdistamaan rajattoman kaipuunsa ja ihailunsa Suzanneen, mikä taitaakin olla pääsyy siihen, että Evie ylipäätään kiinnostuu hippipiireistä.

Hienosti kirjoitettu ja muutenkin todella hyvä kirja siis kyseessä, mutta ei tämä aivan lempikirjojeni joukkoon noussut. Jotain jäi puuttumaan, sillä kovin syvällisiä tunteita Tytöt ei kaikesta huolimatta onnistunut minussa herättämään - ei siis "särkenyt sydäntäni tai räjäyttänyt mieltäni", niin kuin kannessa vähän lupaillaan. Ehkä minun oli melko vaikea samastua tunnetasolla kehenkään henkilöhahmoista, vaikka päähenkilö Evien ajatuksenjuoksua pystyikin ymmärtämään. Cline kuvaa tyttöyttä ja naiseksi kasvamista tosiaan tarkkanäköisesti ja realistisesti, mutta ehkä omat kokemukseni, ainakin tunnetasolla, ovat niin kovin erilaisia, että jokin vierauden tunne jäi kaihertamaan mieltä. Lisäksi kehyskertomus aikuisesta Eviestä tuntui oikeastaan melko tarpeettomalta, kirja olisi saattanut olla vieläkin kompaktimpi ja parempi paketti ilman sitä.