Noah Baumbachin ohjaama Frances Ha (2013) kertoo nuoren newyorkilaisen naisen itsensäetsimisprosessista ja monivaiheisesta haahuilusta asuinpaikkojen välillä. Frances on melkein kolmekymppinen mutta elää aika päämäärättömästi, ja hänen elämänsä luiskahtaa vähän raiteillaan, kun paras ystävä ja kämppis Sophie muuttaa muualle. Muut Francesin ympärillä vakiintuvat niin työ- kuin parisuhdeasioissa, mutta Frances jatkaa ajelehtimistaan. Elokuva on helppo nähdä kuvauksena "nykynuorison" elämäntyylistä ja siitä pitkittyneestä itsensäetsimisvaiheesta, jota vanhempi väki usein ihmettelee ja ehkä vähän paheksuukin. Frances ja hänen kaverinsa ovat herkullisen häpeilemättömällä tavalla hipstereitä ja paikoin raivostuttavankin itsekeskeisiä, mutta elokuva ei naureskele heille tai pilkkaa heitä - tällaisia he nyt vain ovat, minkäs sille mahtaa. Läheinen ystävyys on heille hyvin tärkeää, ehkä jopa tärkeämpää kuin parisuhde tai sen etsiminen - ja tämähän on elokuvassa tai viihteessä ylipäätään hämmentävän harvinainen ja siksi virkistävä ajatus.
Jos tätä elokuvaa pitäisi kuvailla vain yhdellä sanalla, se olisi varmaankin sympaattinen. Pääosanesittäjä Greta Gerwig on riemastuttavan inhimillinen, samaan aikaan surullinen ja iloluontoinen, ja hyvin tunnistettavalla tavalla epävarma itsestään. Frances Ha muistuttaa hyvin paljon Girls-sarjaa niin aiheen kuin hahmojenkin osalta, tosin elokuvassa on mielestäni enemmän sellaista hilpeyttä ja kepeyttä (vakavienkin aiheiden keskellä) mistä erityisesti pidän. Elokuva on mustavalkoinen, mikä tuntui aluksi hieman oudolta mutta toisaalta toi mieleen eräätkin menneiden vuosikymmenten ranskalaiset elokuvat, joissa on vähän samantyylistä kepeyttä ja paikasta ja suhteesta toiseen haahuilua. Suosittelen, löytyy varmaan vielä muutaman päivän ajan sieltä Areenastakin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti