Kevään taidenäyttelyitä Tampereella

Viime viikonloppuna tuli käytyä pitkästä aikaa kunnon taidemuseokierroksella: kävimme ystäväni kanssa koluamassa perusteellisesti sekä Tampereen taidemuseon että Sara Hildénin taidemuseon vastikään avautuneet näyttelyt. Rakastan niin taide- kuin muissakin museoissa käymistä, joten harmittelen usein sitä, miten harvoin näyttelyt vaihtuvat. Aika harvat näyttelyt ovat kuitenkaan sellaisia, että niissä tulisi käytyä useamman kerran... Niinpä seuraan aina suurella mielenkiinnolla sitä, millaisia näyttelyitä kotikaupunkini museoihin on lähiaikoina tulossa, ja muilla paikkakunnilla vieraillessa pyrin myös ehtimään kiinnostavia näyttelyitä katsomaan. 

Joseph Garibaldi: Jolietten satama Pharosta katsottuna

Tampereen taidemuseon tämän hetkinen näyttely on nimeltään Välimeren valoa. Se esittelee nimensä mukaisesti Välimeren alueen maisemista, kaupunkinäkymistä ja ihmisistä aiheen ja inspiraation saanutta maalaustaidetta. Museon yläkerroksessa on esillä noin 80 teosta ranskalaisen Musée Regards de Provence -museon kokoelmista. Pääpaino on 1800-luvun loppupuolen taiteessa ja modernismissa, joten aika perinteistä maalaustaidetta pääsee näkemään. Museon keskikerroksessa on näytillä suomalaisten saman aikakauden taiteilijoiden näkemyksiä Välimeren maisemista ja tunnelmista. Kokonaisuutena näyttely on selkeän aihevalinnan ansiosta varsin yhtenäinen, ehkä jopa tylsyyteen asti - kävi esimerkiksi mielessä, että olisipa mielenkiintoista, jos mukana olisi ollut aihepiiriin sopivia teoksia myös vähän uudemmalta ajalta! Toki maalaukset ovat kauniita, parhaimmillaan tulvillaan ihanaa Välimeren valoa, mutta tämä ei kuitenkaan tainnut olla niitä näyttelyitä, joita innostuneena muistelisi vielä jälkeenpäinkin. Pelkkä kauneus ei aina riitä ravistelemaan - tosin ei kai kaiken taiteen tarkoituskaan ole ravistella sielun ytimiä myöten, joskus on sentään niitäkin hetkiä, jolloin kaipaa yksinkertaisesti vain helposti sulateltavaa silmäkarkkia. 

Carolus Enckell: Taulun valo I-III

Sara Hildénin taidemuseon näyttely olikin edelliseen verrattuna kovin erilainen: siellä on koko kevään ajan esillä suomenruotsalaisen taidemaalari Carolus Enckellin (s. 1945) töitä vuosikymmenien varrelta. Vähäeleisen abstraktien teosten keskiössä ovat värit ja geometriset muodot, usein erilaiset raidat. Teokset kuulemma perustuvat usein taide- ja kulttuurihistoriallisiin lainauksiin, mitä tosin ei kovin helposti huomaa pelkästään niitä katsomalla. Enckellin maalaukset ovat juuri sellaisia, joita olen aina vierastanut: yksinkertaisesti liian abstraktia ja vaikeasti lähestyttävää. Pidän kuvista joissa on tarina, jonka voi havaita ilman asiantuntevaa perehdytystäkin, ja jotka herättävät tunteita ja ajatuksia. Jostain syystä ankaran geometriset muodot eivät minussa juuri tunteita herätä - kylläkin ajatuksia siitä, miten jännittävää on, että joku innostuu yksinkertaisista muodoista niin reippaasti, että puuhastelee koko työuransa niiden parissa (en voi väittää täysin ymmärtäväni, jollain tavalla kuitenkin arvostan). Toisaalta taidetta ei välttämättä tarvitse ymmärtää voidakseen nauttia siitä, ja jonkinlaista harmonista kauneutta näin kyllä myös Enckellin maalauksissa. (Ja sitä paitsi Sara Hildénin taidemuseo on paikkana niin kiva, että siellä käy aina ihan mielellään, vaikka kaikista näyttelyistä ei innostuisikaan ihan yhtä paljon.)